Kirjoitinpas sunnuntain ja maanantain välisenä yönä runonnäköistä tekstiä täynnä masentavaa itsestäänselvyyttä. Tuossa kuivan ohuessa jutussa yritän toivorikkaana tiivistää, mitä juhannuksesta ja kesäpäivänseisauksesta jäi oikein mieleeni ja muistoihini.

Ei jäänyt verta vuotavaa sydäntä taikka varisevia ruusun terälehtiä. Ei mitään sellaista, ei sinne päinkään.

Muistiini piirtyi vain auringon pikavisiitti pohjoisimmassa pisteessään Kravun kääntöpiirillä. Hetken se aina viipyy ja kohta se lähtee laskettelemaan maapallon kuperaa poskea alas pimeyteen. Niinpä …

Pimenevä ilta on suloinen ilta.
Lämmin loppukesän yö.
Se on suloinen yö.