Ensimmäiset sanat ilmestyvät nyt tähän ruutuun. Näin se alkaa.

Tämä on ensimmäinen vuodatukseni. Voi jäädä myös viimeiseksi, jos tämä tehdään kovin vaikeaksi. Kirjoitin jo ensimmäisen blogini tänne, mutta kaikki katosi bittiavaruuteen. Vain katkera muttei kaihoisa muisto jäi kummittelemaan.

Ööps - Ruikutus sikseen ja kokeillaan uudemman kerran. Enkä paina Esikatsele nappia. Se on vissiin jonkin sortin "Straight to hell" -näppäin. Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran ja se näppäin on kokeiltu (Ainakin vähäksi aikaa). Nyt on bloggauksen aika. Tiedä vaikka keksisin jotain sanottavaakin.

 Ai juu niin

Pääsin kamerakännyllä taivaaseen

Toinen eka kerta oli eilen. Olin saanut operaattoriltani jonkinlaisen vanhan uskollisen asiakkaan (eli paremmin laiskan vanhan pierun) lahjan elikkä pirulaiset myivät kamerakännyn €urolla. Koska minulla ei ole ollut aikaisemmin kameraa niin se lahjus tuli "tarpeeseen".

Hups! Valkoinen valhe pääsi luikahtamaan kuin inha kärmes. Onhan minulla vanha perintökalu, isäni vanha filmikamera 60-luvun alusta, mutta en ole koskaan ostanut siihen filmiä enkä siten myöskään kuvannut sillä mitään. Tuolla komerossa se luuraa ja miettii olemassaolonsa tarkoitusta.

Niinpä - Lähdin pienelle hassunhauskalle patikkaretkelle suomalaiseen alkukesän luontoon. Kuljin siis tuonne ja palasin tänne. Räpsin samalla kuvia vähän kaikesta. Pystykuvia, vaakakuvia, zoomailin. Olin täpinöissäni, aivan intoa täynnä kuin lapsena lahjakasassa. Oli se onnea.

Kamerakänny toimi hyvin. Eipä sitä paljoa pysty säätelemään. Siihen olen hyvin tyytyväinen. Homman pitää olla helppoa. Kuten aina olen sanonut: "Minä menen siitä, mistä aita on matalin. Muut kiivetköön korkeammalta." Tuo kamera taitaa riittää meikäpojan käyttöön. Kuvat on riittävän laadukkaita. Kuvaajan surkeus tulee olemaan suuri ja ainoa puute.

Tähän alle kuva laveasta Turmion tiestä, jota pitkin paikalliset juoppolallit ja muut retkut marssivat ostamaan kaljaa.